Kiitos kesä ja tervetuloa syksy!

Kiitos kesä ja tervetuloa syksy!

Terveiset Savitaipaleelta! Täällä istun sohvalla peiton alla, kuumaa kahvia nauttien. Hiljaista ja rauhallista, takassa loimuava tuli räiskyy ja paukkuu, lisäksi kuuluu vähäistä autojen hurinaa kyliltä.

Minulla on lähes loma fiilis. Meillä oli henkisen valmentajan koulutuspäivät eilen ja torstaina ja päädyin osallistumaan zoomin kautta sen sijaan, että olisin lähtenyt Helsinkiin. Valinta oli täydellinen! Tulin jo keskiviikkona myöhään illalla tänne, pää ajatuksia täynnä. Vastassa oli hiljainen  ja kylmä talo, 2 kissaa ja kolme kania. Keräsin pihalta heinää kaneille, kyselin heiltä kuulumiset ja tulin sisälle lämmittämään takkaa. Kissoille ruokaa sekä paljon rapsutuksia ja silityksiä.

Aamulla ihana vanha rutiini, kahvi tippumaan, biksut ja kylpytakki päälle ja autolla läheiseen uimarantaan aamu-uinnille. Virkistävää ja niin ihanaa!

Täällä siis olen, omassa kodissa, tuttujen seinien sisällä, hiljaisuudessa, universumin metkuja ihmetellen. Keväällä päädyin vuokraamaan tämän kotini ja sain sysäyksen etsiä uuden kodin Lappeenrannasta ja niin tein. Olen asunut kesäkuusta lähtien Lappeenrannan rakuunamäellä,  ihanassa Villa Rosassa, vanhassa 1890 -luvulla rakennetussa hevosten kauravarastossa, joka tuntuu minulle ja Pepille just oikealta kaupunkikodilta. Ikkunoista näkyy vihreää ja iso vaahtera hulmuaa lasikuistin edessä. Peppi on aloittanut ensihoitajaopinnot ja saanut uusia ystäviä ja löytänyt jo uudet lenkkipolut kaupungista. Elämä on asettunut ainakin hänen kohdallaan toivotuille uusille urille.

Ja mites tämä minun elämä? Täällä olen, nautin ja odotan kuin shakkinappula pelilaudalla, johon universumi tekee seuraavan siirtonsa. Uteliaana, vähän ihmeissäni, mutta onnellisena. Vuokralainen siis perui tulonsa ja siksi täällä ihmettelen miten tässä näin taas kävikään 🙂

Kun hän ilmotti asiasta, kuuntelin kehoani ja luotin kehooni ja sen viesteihin. Viesti oli, että kaikki järjestyy ja tunsin jälleen kerran syvä rauhaa, myllerryksen keskellä. Kaikella on tarkoituksensa ja jopa vähän huvittuneena seuraan tätä universumin peliä.

Minä ja Villa Lavanda, yksi toteunut unelmani  ja kotini viimeiset 8 vuotta, olemme niin yhteen hitsattu pari, että meidän erottaminen toisistaan ottaa näköjään oman aikansa ja erottaminen on tarvinnut monenlaisia repäisyjä ja venymistä. Toissapäivänä, kun aloitin zoom-koulutusta ja mietin, miksi olenkaan etänä ja täältä käsin, totesin ääneen, että nyt on taas teemana  irtipäästäminen. Ja hetken päästä kouluttaja nosti meille kaikille kortit ja meille parille etäopiskelijalle hän lähetti kortista kuvan whatsAppin kautta ja yllätys, yllätys, minun korttini oli ” Irtipäästämisen vapautus” jossa luki:

” On aika päästää irti. Voit tehdä sen rehellisyydellä, anteeksiannolla ja rakkaudella. Ilman kiinni pitämistäkin sinulla on kaikki se, mitä tässä hetkessä tarvitset. Tärkein on elämässäsi vapaasta tahdostaan. Mitään aidosti tärkeää et voi koskaan menettää. Irtipäästäminen on rakkauden teko.”

Syvä itku sävytti sanojani, kun kerroin ryhmälle kortista ja tunteistani. Irtipäästäminen jatkui lounastauon aikana voimakkaana energiapurkauksena, kun yksin suorastaan ulvoin ja itkin, olo oli heikko ja pyörrytti, kehossa tuntui virtaus ja pistely ja purkauksen jälkeen otinkin puolen tunnin tirsat.  Herätessä olo oli kevyt ja eheytynyt.

Purkauksen aikana, silmissä vilisi täällä kodissa elettyä elämää ja äänet kantautui korviini. Kun katsoin pianoa, kuulin Robin soittamassa, kun katsoin Pepin huoneeseen näin silmissäni kuinka hän nuorempana, eläväisenä heitti voltteja ja kuperkeikkoja sohvalta patjalle, kuulin Iineksen hersyävän naurun kun hän ystävineen tuli koulusta meille, olohuone muistutti yhteisistä hetkistä mm. jouluista kun mummo ja ukki olivat yhdessä meillä. Rappusista kantautui nauru ja iloinen puheen sorina salista, asiakkailta. Näiden lisäksi nousi muistot pihatapahtumista, niin tutuista kuin vieraistakin ihmisistä, pihakirppiksistä, raakaruokaravintolasta ja kahvilasta. Talkoista ja touhuista. 8 vuoteen mahtuu niin paljon, monenlaisia ääniä ja kuvia.

Kouluttaja Laura pyysi vielä jokaista sanomaan itselleen ääneen, jotakin, jota jokaisen tulisi tässä hetkessä kuulla. Minä sanoin ” Kaikki on hyvin, vaikka luovunkin talosta” Ja itkun kera tietenkin!

Loistavat koulutuspäivät on takana ja olen saanut viettää 3 yötä omassa rauhassa, nauttien ja ihmetellen. Tänään palaan kaupunkiin, mutta ensin teen pihahommia ja juon kahvit yhdessä mummon ja Miikon kanssa.

Tämä aika on taas yhtä isoa kysymysmerkkiä monella tapaa ja luottamusta kysytään enemmän ja vähemmän. Työt m/s Camillalla on lähes taputeltu, reittiliikenne loppuu 4.9. ja lauantairisteilyt jatkuu aina lokakuun loppuun. Töitä on sillon kun on asiakkaita ja laiva kun irtoaa satamasta. Sen tietää työpäivän jälkeen oliko töitä vai ei 🙂

Isoa kysymysmerkkiä ihmetteli myös Te-toimiston virkailija kun juttelin hänen kanssaan tulevista töistäni, ilmoittauduttuani työttömäksi työnhakijaksi. Olen hakenut taas palkkatöihin, josta tietänen syyskuun aikana onko se minulle tarkoitettu vai ei. Olen ns. heitellyt verkkoja vesille ja uteliaana lähes sivusta seuraan kuinka tätä minun polkua rakennetaan. Luotan vahvasti johdatukseen ja odotan, että se jokin iso näkymätön tietää missä minun tulee milloinkin olla ja hän avaa niitä ovia, joista minun on tarkoitettu kulkevan. Mielenkiintoista, sanoisinko 🙂

Kun katson elämääni taaksepäin, voin todeta, että sain sen mitä halusin! Kesä meni töissä Saimaalla seikkaillen. Sain kävellä, kävellä ja kävellä, niin, että kehokin oli alkuun lähes järkyttynyt. Siihen auttoi venyttelyt aamuin, illoin ja nopeastihan se kehoni tottuikin uuteen. Sain opetella uutta, laittaa aivonystyrät töihin mm. kassajärjestelmän, ruokien ja juomien kanssa. Sain kohdata ihmisiä, useita satoja, tervehtiä, nyökätä, jutella, kohdata niin katseella ja kuin sanoilla. Sain olla osa työyhteisöä, tuntea kuuluvani porukkaan, luoda yhdessä ja yksin. Sain katsoa työyhteisöä myös tulevan valmentajan silmin, opetella näkemään asioiden taakse ja ymmärtää asoita monesta lähtökohdasta.

Sain kävellä töihin Sataman sykkeessä, aistia kesäistä, eläväistä Lappeenrantaa. Sain nauttia iloisesta, leppoisesta energiasta, joka oli lähes käsin kosketeltavaa helteisessä säässä lomalaisten ympärillä. Sain tehdä niin paljon töitä, että nyt tämä lisääntynyt vapaa-aika tuntuu oudolta, jopa luxuselta. Tällä viikolla olen käynyt yksin extempore leffassa, kävellyt sinne ja takaisin ja käynyt myös juoksemassa ja todennut, että energia alkaa palaamaan kehooni ja pohjakuntoni ei olekaan kadoksissa. Olen alkanut janoamaan uutta, uuden oppimista ja uusia kokemuksia. Haluan nähdä ja kokea, heittäytyä ja haastaa itseäni. Tänään osallistun illalla Valomelontaan yhdessä ystäväni kanssa. Hän on lähes kauhuissaan, koska ei ole ennen melonut. Minä olen vähän ja sillä vähäisellä kokemuksella, mutta suuren suurella luottamuksella odotan jo iltaa ja uutta kokemusta.

Sataman kesäkausi päättyy Sataman Valot tapahtumaan ja koen, että minunkin elämässäni on taas uuden kauden aika. Uusi kausi kirkastuu omaan tahtiin, hetken vaan olen ja hengitän.

Isot kysymysmerkit leijuvat ilmassa, varmaa on se, että kaikki on juuri nyt niin kuin pitääkin, myös sinun elämässäsi!

Toivotan sinulle paljon luottamusta tähän hetkeen!

Lempeydellä, Taina

Villa Lavandassa 28.8.2021

ps. kuva on Mälkiän sululta. Portti sulkeutuu ja laiva pääsee pian jatkamaan matkaansa.