Irtipäästäminen kysyy luottamusta

PÄÄSTÄ IRTI JA LUOTA – Niin helppoahan se on sanoa 🙂

Kun mietin elämääni vuosi sitten, näen silmissäni naisen, joka menee tuttua turvallista rataa, päivästä toiseen ja näin on mennyt viikkoja, kuukausia ja jopa vuosia. Sama viikkokalenteri, joka tuo turvaa ja tietyn tulotason. Sillä ei pröystäillä, mutta sillä pärjätään. Tutut kasvot, paikat ja aamulla herätessään tietää minne mennä ja mitä päivä suunnilleen tuo tullessaan. Pyörä pyörii, mutta polkija väsyy eikä voi hyvin. Keho oireilee, mieli on maassa, ilo ja innostus loistavat poissaolollaan. Mutta elämä menee eteenpäin, rattaat jatkavat pyörimistään.

Tuli ajatus talon myynnistä, tuli ajatus heittäytyä uuteen, tuntemattomaan ja tuli korona, joka varmisti että näin tapahtuu 🙂 Oli hyväksyttävä epävarmuus ja päästettävä irti suunnittelemisesta.

Vuoteen mahtuu paljon tunteita, isoja kysymysmerkkejä, joihin ei vieläkään ole vastauksia. Mutta elämä soljuu eteenpäin kaikkine epävarmuuksineen. Tunnistin, ettei paluuta vanhaan ole, eikä uusi voi syntyä jos pidän vahvasti vanhasta kiinni. Tuttu ja turvallinen viikkokalenteri jäi ja tämä syksy alkoi uudella rytmillä ja lähes tyhjällä kalenterilla.

Olen opetellut irtipäästämistä ja opettelen sitä edelleen.
Kotini on edelleen myynnissä ja luotan, että sekin aika koittaa kun suljen nykyisen kodin oven viimeisen kerran. Kuopukseni 15 vuotias Peppi, on ottanut etäisyyttä kesästä alkaen. Vuosi sitten lenkitettiin koirat ja saunottiin ja uitiin yhdessä, tänä kesänä tehtiin omat koiralenkit ja sain saunoa useimmiten yksin, omassa rauhassa ja hiljaisuudessa. Viime lauantaina kävin nukkumaan tuplauntuvapeiton alle, pörröisessä yökkärissäni, villasukat jalassa ja patteri tohotti vieressä. Mukamas palelin enkä saanut unta. Nukutti, mutta en vaan voinut sulkea silmiäni ja antaa unen tulla. Koska olin päivällä vienyt Pepin Repoveden kansallispuistoon, jonne meiltä on noin tunnin ajomatka. Peppi osti rippilahjarahoillaan itselleen rinkan ja hänen suuri haave oli päästä yön yli vaellukselle. Nikottelin jonkin verran vastaan, koska eihän meillä ollut edes talvimakuupussia. Pelottelin raiskaajilla ja puukottajilla vaikkakin nauraen. Hain veljeltäni lainaan kunnon makuupussin, mutta se oli liian iso ja painava ja Peppi valitsi oman kesäpussinsa. Pyysin häntä laittamaan viestiä kun olisi laavulla, jossa aikoi yöpyä. Soiteltiin ilta seitsemän aikaan ja muistutin monesti, että laittaa viestiä heti kun haluaa hänet haettavan pois, kotiin lämpimään. Laavulla ei ollut kenttää, vaan hänen piti kivuta läheiselle mäelle viestittämään. 
Miten siinä sitten nukut. Oot jättänyt nuoren pakaksyöhön kesämakuupussin kera ja ite kiemurtelet tuplatäkin alla. Jukka soitti Pepille päivällä ja varmisteli, että nuotiolla olisi tarpeeksi puita, muuten kuulema varmasti paleltuu. Satavarmasti oltiin peloteltu tyttöä kaikin keinoin, sanottu ääneen omat pelkomme ja huolemme. Nukahdin kun luotin, että perhe tai pariskunta, jotka yöpyivät teltoissaan laavun läheisyydessä, ottaisivat Pepistä kopin jos tarve tulisi. Heräsin useasti yön aikana, kauhukuvat silmissäni palelevasta tytöstä pimeässä yössä. Aamukuudelta ajattelin, että kohta tämä levoton yö on jo ohi ja kohtaan totuuden kun aamu sarastaa. Ei kuulu viestiä, eikä puhelimeen saa yhteyttä. Kunnes klo 10.43 sain viestin, että hän lähtee kävelemään takasinpäin. ISO HUOKAUS, hän on hengissä ja hyvinvoivana. Soitin ja sanoin tulevani koiran kanssa vastaan. Mentiin poluilla kuitenkin ristiin, kun ei ollut puhelimessa kenttää ja tavattiin auton luona parkkipaikalla. Ei ollut Pepillä ollut kylmä yöllä, oli vaan vaikea löytää hyvää asentoa. Aamulla hän oli herännyt kuitenkin virkeänä, pessyt rannassa hampaat ja laittanut nuotion, jossa valmisti itselleen aamiaista. Onnellinen teini nautti patikoida loistavassa aurinkoisessa säässä, oli toteuttanut unelmansa ja voittanut epävarmuutensa. Minä totesin hänelle ääneen, että hyvä kun olet niin päättäväinen, muuten olisi vaara, että jäisi unelmat toteuttamatta kun äiti yrittää jarruttaa kaikin keinoin. Matkaa taittui yli 26 km, hartiat oli rinkan kantamisesta kipeät ja minä sain hieroa häntä sunnuntai iltana takkatulen ääressä lämpimässä ja turvassa, omassa kodin lattialla, kissojen, kanien ja isoveljen loikoillessa vieressä.

Pepin yöretki kysyi luottamusta ja se nosti pintaan monia tunteita. Itku pääsi aamuisen puhelun jälkeen, kyyneleet tuli helpotuksesta ja onnellisuudesta. Näin silmissäsi hänen kasvot kun hän valmistaa aamiaista nuotiolla ja nauttii olostaan kylmästä yöstä selviytyneenä, hienoa uutta kokemusta rikkaampana.

Tammikuussa esikoiseni Robert lähtee armeijaan ja katsotaan kuinka sitten suu pannaan 🙂 Ystävältäni alkoi lähteä hiukset kun hänen esikoisensa aloitti armeijan, joten olen henkisesti varautunut hyvin moneen. Elämä tarjoaa irtipäästämisen hetkiä tuon tuosta ja antaa tilaisuuksia erilaisiin tunteisiin.

Minä olen löytänyt uuden rytmin elämään, enemmän aikaa olla ja ihmetellä, vähemmän tekemistä ja velvotteita. Se tuntuu tässä hetkessä just oikealta. On aikaa aistia, kuulla, nähdä ja tuntea. Minulla on terveyttä tehdä töitä, uutta intoa ja uusia ideoita. Tunnen kuinka jokin uusi tekee tuloaan, vaikkakaan en vielä tiedosta enkä voikaan tietää mitä se mahtaa kokonaisuudessaan olla.

Minulle on tarjottu lahjaa, stipendiä Henkisen valmentajan koulutukseen, HIMA:an. Koulu on sama, jossa opiskelin joogaopettajaksi, joten minulla on vahva luottamus koulua ja kouluttajia kohtaan. Kyllä, sitä on tarjottu juuri minulle kaikkien lukuisten hakijoiden joukosta. Lahjan olen ilmoittanut ottavani vastaan suurella kiitollisuudella, sydän avoinna ja kyyneleet silmissä. Koulutus alkaa helmikuussa ja luotan, että se tuo oivan ja oikeanlaisen lisän ammattitaitooni ja avaa minulle hienoja uusia mahdollisuuksia. Henkisenä valmentajana ja kehonhallinnan konkarina pystyn jatkossa palvelemaan asiakkaitani ainutlaatuisella tavalla ja tiedän jo nyt, että minulla tulee olemaan paljon annettavaa muille, ehkä myös sinulle!
Kokemuksesta osaan kertoa, mitä on heittäytyä uuteen, päästää irti, luottaa, mennä rohkeasti eteenpäin sydäntä kuunnellen, välillä vailla järjen häivää. Tiedän mitä on kun kehoa ahistaa ja puristaa, hengittäminen on vaikeaa, tekee mieli huutaa ja ravistella. Tiedän myös miltä tuntuu kun energiat virtaa, sydän pulppuaa kiitollisuutta, jokainen syvinkin solu hymyilee ja helmeilee, hengitys on helppoa ja rauhallista. Koko keho on eheytynyt ja uusiutunut ja se tietää, että kaikki on hyvin!

Kylmän ja pimeän yön jälkeen tulee valo ja lämpö! Luontokin sen meille kertoo!

Rohkeita ja tunnerikkaita irtipäästämisen ja luottamisen hetkiä juuri sinulle!

Lämmöllä, Taina